Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Jo useampana vuosikymmenenä Lehtovaaran Coeur de Fillet Provençale on kuulunut lempiannoksiini. Se täytyy käydä syömässä vähintään kerran vuodessa, kuten jo isoisäni teki 50-luvulla. Hienoa, että tiettyihin perinneannoksiin voi yhä luottaa!
Paistetut ahvenet parsa-menulta olivat ehkä parhaimmat ravintola-ahvenet koskaan. Palvelu toimii aina hyvin: tarjoilijat tuntevat annokset, osaavat suositella viinit ja hallitsevat vatitarjoilun. Kohteliasta, mutta ei liian tunkeilevaa. Lasitetulla terassilla syö kesällä ja talvella kauniisti puiston siimeksessä.
Vanhaan klassikkoon oli ladattu odotuksia. Tunnelma oli kiva ja autenttinen "aika pysähtynyt":) Olisin toivonut kuitenkin vanhalta klasarilta oikeaoppisen tarjoilutekniikan vati annoksissa ja ruoka ei ylttänyt perushyvään. Koko pöytäseurue oli ihmeissään ruuan tasosta. Tarjoilijan heikko suomenkielentaito toi muurin tilauksissa ja niiden ymmärtämisessä. Itse en ole jäykähkön tajoilun kannalla mutta tietty klassinen ammatimaisuus tulisi näkyä. Hinta neljältä hengeltä, kolmella alkoholia ja ilman jälkkäreitä reilut 400 euroa.
Yhden käyntikerran perusteella tämä klassikko on yliarvostettu. Jos Savoy on Top Chefin voittaja niin Lehtovaara on se ensimmäinen tippuja, joka luottaa liikaa perinteisiin eikä tee niitäkään riittävän hyvin.
Alkuruoka oli hanhenmaksamousse, viikunahilloa ja briossi. Vastaavanlaisen annoksen saisi kasattua Lidlin eineksistä.
Toinen alkuruoka riimihärkätartar oli kuin meetvursti-hakkelusta.
Pääruoka oli Coeur de filet Provençale 1952. Se tarjoiltiin tyylikkäästi vadilta. Melko raakana tarjoiltu liha oli sisäfileeksi sitkeää ja tunkkaisen makuista.
Jälkiruokien kohdalla luovutimme ja jätimme ne tilaamatta.
Palvelu oli asiallista ja rentoa. Kuin olisi vieraana jonkun toisen kotona. Minkäänlaista teatteria tarjoilijat eivät harrastaneet.
Parasta Lehtovaarassa oli suomenruotsalaiset perheet, jotka olivat kuin DNA:n mainoksesta.
Alku ei lupaa hyvää.Lehtovaara on täpötäynnä eikä varaustamme löydy. Tarjoilija loihtii jostain ravintolan ainoan vapaan pöydän eikä eleelläänkään osoita, että asiassa olisi ollut ongelmaa.
Alkupalojen marinoitu retiisi tuottaa yllätyksen: se on oikeasti hyvää. Luulin inhoavani retiisejä, mutta näitä olisin syönyt lisääkin. Lohi on pehmeän samettista herkkua.
Pääruuan raakapaistettu varhaisperuna on rapeaa herkkua, lohi sulaa suussa. Ruoka on kauniisti tarjolla, annokset sopivan kuumia eivätkä (onneksi) liian isoja; syömisen jälkeen ei ole ähky olo.
Mikä jäi parhaiten mieleen: tarjoilijoiden ammattitaito.
Mitä opin: retiisit voivat oikeasti olla herkullisia
Haluanko tulla uudestaa: kyllä, kyllä!
Tunnelma Lehtovaaran ovella heittää vieraan 1950-luvulle. Klassinen sisustus henkii historiaa vaikka istahdammekin modernin lasikuistin kulmapöytään. Klassikkoja löytyy myös lautaselta - graavattua kampasimpukkaa, maa-artisokkakeittoa ja tietenkin paikan bravuuri, Coeur de filet Provençale. Konstailematonta, hyvää ja asiallista - niin ruoka kuin palvelukin. Nostalgian kaipuuseen ja raavaan ruoan makuun, ei niinkään bistrosukupolvelle.
Legendaarinen, konstailematon ja äärimmäisen laadukas. Jos haluaa täydellisesti kypsytettyä lihaa ja muutenkin suussa sulavaa ruokaa, tämä on varma valinta.
Tarjotulla tapahtumaillallisella ja jotenkin ravintolassa menneen ajan tunnelma negatiivisessä mielessä, niin kuin aiemillakin käyneillä. Perinteikäs ja kuulu paikka mutta jotenkin ei enää jaksa maine kantaa. Ruoat sinällään ihan hyviä mutta tavanomaisia ja hieman latteita.